Paciuksen tuotanto sisältää kolme näyttämömusiikiksi luokiteltavaa teosta. Vuonna 1859 Pacius sävelsi musiikin Topeliuksen näytelmään Veteranens jul (Sotavanhuksen joulu), ja 1870-luvun alussa hän sävelsi yhteistyössä Karl Collanin kanssa musiikin Runebergin näytelmään Sjömansflickan (Merimiestyttö). Näitä teoksia merkittävämpi on vuonna 1860 syntynyt Prinsessan av Cypern (Kypron prinsessa), jonka partituuri lukeutuu säveltäjänsä parhaimpiin ja mielikuvituksellisimpiin.

Eräänlaista "näyttämömusiikkia" edustavat myös Paciuksen kaksi melodraamaa, lausujalle ja orkesterille kirjoitetut Weihe der Töne (Sävelten valtakunta)ja Tod der Tode (Kuoleman kuolema). Joidenkin lähteiden perusteella Pacius olisi säveltänyt myös kolmannen, sittemmin kadonneen teoksen samassa lajissa.

Melodraamat olivat aikoinaan suosittuja, mutta aikamme yleisön kannalta niitä rasittavat teksteiltään pateettiset lausunta-osuudet, jotka kaiken lisäksi säännöllisesti keskeyttävät musiikin etenemisen. Pacius kuitenkin piti näitä teoksia suuressa arvossa. Tämän kertoo jo se, että hän teki Weihe der Töne-teoksesta peräti kaksi versiota: ensimmäinen syntyi varhaisina Suomenvuosina, toinen kantaesitettiin hänen 75-vuotisjuhlakonsertissaan ruotsinkielisenä versiona.


Tod im Tode-melodramaan partisellin ensimmäinen sivu. Lähde: Kansalliskirjasto. Suurempi kuva+

Kypron prinsessaa luonnehditaan usein joko oopperaksi tai laulunäytelmäksi. Kyse on kuitenkin näytelmämusiikista, joka tosin sisältää useita, laajoja kuoro- ja laulukohtauksia. Teos sai kantaesityksensä marraskuussa 1860 Helsingin Uuden teatterin (nyk. Svenska teatern) avajaisissa. Avajaisohjelma käsitti useita puheita ja Filip von Schantzin säveltämän Kullervo-alkusoiton, ja lopussa esitettiin Topeliuksen ja Paciuksen yhteistyönä syntynyt Kypron prinsessa. Teatterirakennus paloi 1863 mutta rakennettiin uudestaan; vihkiäisissä esitettin jälleen Kypron prinsessa.


Akseli Gallén-Kallela: Lemminkäisen äiti. Maalauksen aiheena kohtaus, joka löytyy myös Kypron prinsessasta. Suurempi kuva+

Vuosina 1835-36 Elias Lönnrot julkaisi Kalevalan. Sen innoittamana useat taiteilijat tarttuivat Kalevalan mytologiaan ja loivat sitä käsittelevää kirjallisuutta, kuvataidetta ja musiikkia. Topeliuksen näytelmä Kypron prinsessa on näistä yrityksistä varmasti erikoisin. Lähtökohtana on Lemminkäisen ja Kyllikin episodi. Topeliuksen versiossa Lemminkäinen kuitenkin matkustaa Kypron saarelle ja ryöstää sieltä prinsessa Chryseiksen, jonka hän tuo Suomeen ja nimeää uudelleen Kyllikiksi. Sokea paimen surmaa Lemminkäisen, joka joutuu Tuonelaan. Hänen äitinsä Helka kykenee rukouksellaan herättämään poikansa henkiin. Lopussa Chryseis ylistää äidinrakkautta.

Topelius patisti myöhemmin Paciusta muokkaamaan Kypron prinsessasta dramaattinen ooppera, mutta tämä ei ollut kiinnostunut. Joko hanke ei häntä kiinnostanut, tai sitten hän ymmärsi kuinka mahdotonta olisi tehdä vakava, suuren tyylin teos tällaisesta aiheesta. Kypron prinsessan musiikki on tästä huolimatta huomionarvoinen jo teoksen tässä muodossa. Sävelkieli on romanttista, ja ainoa viittaus suomalaiskansalliseen väritykseen on Myllylaulun kalevalainen 5/4-tahtilaji. Teoksen kuuluisin numero on romanssi Laps' Suomen, jonka tekstiä tosin jälkeenpäin on muutettu. Koska teksti viittaa Kreikkaan, laulun otsikko on alunperin ollut Laps' Hellaan.


Laps' Hellaan käsikirjoitus. Lähde Kansalliskirjasto.
Suurempi kuva+

Kypron prinsessaa esitettiin jonkin verran vielä säveltäjän kuoleman jälkeen, mutta vaipui sitten vuosikymmeniksi unohduksiin. Kesällä 2001 Ulf Söderblom johti teoksen konserttiversiona XXI:n suomenruotsalaisen laulumusiikkijuhlan yhteydessä Espoossa, ja teos taltioitiin CD-levylle seuraavana vuonna. Keväällä 2008 teos esitettiin näyttämöversiona Helsingissä Svenska teaternissa.

Laps´Suomen



Esittää R. R. Ryynänen ja Salonkiorkesteri Graco. 1929.
Lähde Kansalliskirjasto.

NÄYTELMÄMUSIIKKI

Veteranens jul (1859). Musiikki Z.Topeliuksen näytelmään.
Prinsessan av Cypern (1860). Musiikki Z. Topeliuksen näytelmään.
Sjömansflickan (1871?). Musiikki J. L. Runebergin näytelmään. Sävelletty yhteistyössä Karl Collanin kanssa.


MELODRAAMAT LAUSUJALLE KA ORKESTERILLE

Tod im Tode (1840-luku).
Die Weihe der Töne (1840-luku). Teksti: C. Pfeiffer.
Tonernas välde (1860-luku). Teksti: C. Pfeiffer, ruotsinkielinen käännös Z. Topelius